Vainoharhat..

Alkaa olla taas aika huipussaan nää mun vainoharhat ystävien suhteen ja se ei tiedä hyvää mun ystävyysuhteissa.. Miks mie taas luulen et mun parhaat ystävät jättää mut, ne on niin hyvää pataa nyt toistensa kanssa ja minähän ne halusin toisiinsa tutustuttaa. Kuulostaa ehkä katkeralta, mut mua harmittaa ku eivät he enää mulle niin paljoa puhu ku näkeevät toisiaan niin paljon. Mulla ei oo varaa matkata samaa matkaa festareilta toisille niinkuin heillä. Eihän sen pitäisi silti tarkoittaa että unohtaa vanhan ystävänsä uuden rinnalla..? Haluisin et voisin silti olla yhtä tärkee osa molempien elämää niin kuin ennen heidän tapaamistaan olin. Nyt kumpainenkaa ei enää kerro mulle asioita, eivät soita tai viestittele kuin ennen. Tuntuu kuin minua ois petetty ja jätetty yksin. Pelkään muutenkin niin helvetisti sitä että jäisin yksin, vaikka pidänkin yksin olosta niin liika on kuitenkin liikaa, kaipaan elämää ja ystäviä ympärilleni. Asiaa ei helpota sekään että suurin osa ystävistäni muuttaa nyt ympäri suomee ja muuta maailmaa, kaikki häviää ja ei nähdäkään enää niin usein. Siinäkin on taas totuttelua kerrakseen ja kyyneleitä vuodatetaan vielä aika moneen kertaan niin puhelimitse kuin kasvokkainkin...