Surku..

Hain keväällä kesätöitä Espanjasta ja sain tänään kutsun koulutukseen, joka järjestetään Helsingissä. Ilokseni soitin äidilleni ja kerroin asiasta, mikä olikin virhe.. En varmaan ikinä opi että äiti on viimeisin ihminen kelle kannattaa soittaa kun itsellään on iloinen asia muille jaettavaksi. Äitini on hyvin pessimistinen ihminen, vielä tuplasti pahempi kuin minä ja tietenkin hän tyrmäsi heti ensimmäisenä ajatuksen että menisin edes koulutukseen. Tällä kertaa hän muisti kuitenkin sanoa "en halua tyrmätä, mutta...". Okei olis se ehkä aika riski lähtee Espanjaan kesäks töihin, kun vuokraa pitäisi maksaa kahteen eri paikkaan, mut mä haluisin uusia kokemuksia sekä tutustua paremmin Espanjan kulttuuriin. Kaiken hyvän lisäksi olisihan se aivan mahtavaa viettää kesä Espanjassa!
Onhan tässä asiassa tietysti se toinenkin puoli, ei mulla oo oikein vara matkustaa täl hetkel ees Helsinkiin. Myös se et könkkään näillä sauvoilla ja tarvitsisin kyydit paikasta a paikkaan b ei helpota asiaa. Ehkä mun pitäis täl kertaa kuunnella sen verta muita et oikeesti parannan tän jalkani kunnolla, nii ei tartte kesällä katua et tää vaa pitkittyy ku en malta olla..

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä

Mä en enää yksinkertaisesti jaksa näitä oloja! Pää alkaa sekoilee taas tätä ettei mul ois ketään kavereita tai et nekin joita on ois suuttuneet. Oonkohan mä taas ite niin helvetin etäinen kaikkien suhteen vai mitähän hemmettiä mun päässä liikkuu?? Osaltaan vois johtua ihan tästä ku pittää könkätä näillä sauvoilla. Viimeks neljä vuotta sitten mut jätettiin yksin tän saman vaivan takia, olinhan "vammanen" ja hidastin muiden tahtia. Silloin tuli mietitttyä pariinkiin kertaan et ketkä olivat tuolloin oikeita ystäviä ja ketkä ei. Tällä kertaa kukaan ei oo jättäny yksin, mut välistä vaa tuntuu et hidastan silti muiden menoa.
Haluaisin purkaa mun ahdistusta jollekin, mut tuntuu et kaikki mitä sanon menee kuuroille korville. En jaksais montaa kertaa yrittää sanoa mitä mun mielenpäällä on ja miltä musta oikeesti taas tuntuu. Oon kyllästynyt itkemään yksikseni ja pelkäämään mitä tulen seuraavaksi tekemään itselleni. Nyt kun en pääse purkamaan ajatuksia edes lenkille. Olo on niin vangittu, ihan kuin mua rangaistais jostain jota en ole vielä ymmärtänyt..

Glada vappen med krana vatten

Eilen tuli harjoiteltua niin lahjakkaasti tätä päivää varten ettei tänään sit otettukaan mitään. Eilen tosiaan lähdettiin terassille yksille ja eihän se yhden sääntö tälläkään kertaa pätenyt.. Terassilta päädyttiin amarilloon, kaverin vanhalla ambulanssilla tallille ja siitä virtaseen tanssimaan.. Ilta meni mukavasti ja promilletkin nousi hyvää vauhtia kunnes liukastuin tanssilattialla ja polvilumpioni meni sijoiltaan! Siinä sit alkoi härdelli ku meikäläinen sanoi ystävälle et lähtee hakee narikasta portsaria, toinen kaveri jäi mun seuraks. Kohta portsari tuli sit kyselee mikä vointi ja et voisinko kävellä rappuset ylös odottaa ambulanssia. Selitin ja näytin että polvilumpio oli nätisti polven ulkosyrjälle muljahtanut ja sain portsarin uskomaan että odotan ambulanssia tanssilattialla. Siinä sit ooteltiin, haettiin jäitä polven päälle turvotusta laskemaan kunnes ensiapumiehet tulivat ja laittoivat polvilumpion paikoilleen. Siltä illalta (ja koko kuukaudelta..) oli tanssit tanssittu ja lähettiin ambulanssilla kohti kyssiä. Kyssissä mulle ei tehty oikeastaan mitään, joku lääkäri vähä tökki polvea ja lähetti sitten kotia, sanoi ettei kuvata kun kirjani ovat toisella paikkakunnalla, ja että sieltä sit pitäisi apua hakea lisää jos siltä tuntuu.. Sain vain kepit joilla pääsin könkkäämään. Tänään kuitenkin yksityisen kautta passittivat uuestaan kyssille kuvattavaksi ja valittivat eilisesta hoitovirheestä minkä kyssissä olivat tehneet..
Eniten koko tässä jupakassa harmittaa se miten suunnittelin jo viikolla aloittavani rullaluistelukauden, ja kun vihdoin oon saanut paranneltua rasitusvamman ja pääsisin pitkille kävelylenkeillekin, nii sit tuli tää kuukauden paranteleminen tähä polveen.. Mitenkäs mä nyt saan tän kuntoilun aloitettua?? Paino ei varamasti näytä laskua tässä vaiheessa ku se on ketarat kattoon ja vähä jären kaa liikkua noiden keppien kanssa. Että taitaapi olla kesäkuntoon 2095? Ehkäpä mäkin rupean salaattilinjalle kuten mun ystävänikin jolla on tällä hetkellä polvi paketissa, hänenkin oli tarkoitus aloittaa laihduttaminen, mutta mehtään mäni hänelläkin..
Onneksi vapusta ei kuitenkaan ihan paska tullut. Ystäväni heitti autolla mut istumaan iltaa toisen frendin luo ja käytiinpä myös syömässä apsilla ja sitä rataa. Selvä vappu ja känniläisille naureskelua sekä pohtimista et itekkö samalla lailla katuja konttailee...