Mä en enää yksinkertaisesti jaksa näitä oloja! Pää alkaa sekoilee taas tätä ettei mul ois ketään kavereita tai et nekin joita on ois suuttuneet. Oonkohan mä taas ite niin helvetin etäinen kaikkien suhteen vai mitähän hemmettiä mun päässä liikkuu?? Osaltaan vois johtua ihan tästä ku pittää könkätä näillä sauvoilla. Viimeks neljä vuotta sitten mut jätettiin yksin tän saman vaivan takia, olinhan "vammanen" ja hidastin muiden tahtia. Silloin tuli mietitttyä pariinkiin kertaan et ketkä olivat tuolloin oikeita ystäviä ja ketkä ei. Tällä kertaa kukaan ei oo jättäny yksin, mut välistä vaa tuntuu et hidastan silti muiden menoa.
Haluaisin purkaa mun ahdistusta jollekin, mut tuntuu et kaikki mitä sanon menee kuuroille korville. En jaksais montaa kertaa yrittää sanoa mitä mun mielenpäällä on ja miltä musta oikeesti taas tuntuu. Oon kyllästynyt itkemään yksikseni ja pelkäämään mitä tulen seuraavaksi tekemään itselleni. Nyt kun en pääse purkamaan ajatuksia edes lenkille. Olo on niin vangittu, ihan kuin mua rangaistais jostain jota en ole vielä ymmärtänyt..