Vuosisadan hajoaminen

Eilen illalla tuli sit itkettyä ittensä kuiviin, hyvä etten hukkunut kyyneliin! Hajoamiseen johti tuntien pyöriminen peilin edessä, koska sovittelin eri vaatteita vappua varten. Kaiken huippu oli kun satuin kokeilemaan lempi farkkushortsejani, jotka osti viime kesänä. Ne eivät mahtuneet kunnolla päälle... Se sai mut hajoamaan tuhansiksi pirstaleiksi, en voi käyttää niitä tulevana kesänä, koska näytin ihan sotanorsulta ne jalassa. Tämän tajuaminen ei helpottanut yhtään sitäkään ajatusta et pitäisi viel tilata netistä itselleen bikinit. Ihan vaan varmuuden vuoksi jos sitä eksyisikin rannalle aurinkoa ottamaan. Sitä virhettä en tule tänä tekemään, en tällä kropalla!
Ahdistus ja suru puristi rintaa niin helvetisti etten tiennyt miten päin oikein olla. Mieleni teki huutaa, viskellä tavaroita, ihan mitä vaan! Olin jo terä kädessä vetämässä viiltoa käteeni ahdistuksen helpottamiseksi.. Onneksi sain hillittyä itseäni ja hakkasin vain jalkani mustelmille, en osannut muutakaan rauhoittuakseni.
Eipä kauheesti lohduta kun syön taas suklaakeksejä tuskaan ja vappuna nautin alkoholia liikaa. Kaloreita tulee ja tulee, ahdistus kasvaa ja silti vain jatkan.. Päätänkin nyt laittaa itseni vihdoin ja viimein kuriin, ei herkkuja tai rasvaista ruokaa vapun jälkeen. Menkööt vappu nyt samaan konkurssiin mitä tässä on viimeinen vuos eletty, sen jälkeen alkaa kuri.

Mun tekee mieli vain syödä. Tahdon tän ahdistavan pahan olon pois ja turvaudun syömiseen, mikä tosin lisää ahdistusta. Kävelen sohvalta keittiöön ja kännyn kannoillani, sanon itselleni "ei". Tää on oikeesti jo ihan järjetöntä, ei kukaan voi syödä koko aikaa.. Pelkään lihomista, oon aina pelännyt ja nyt vaa'an numeroiden nousemiseen ei näy loppua. Äidin piikittelevät kommentit pyöristyneestä ulkokuorestani eivät auta yhtään. Tuntuu vain ettei mulla muutakaan ole täällä omassa yksinäisyydessä. En oikeen pääse rakastamilleni pitkille lenkeillekään tällä hetkellä vaikka ilmakin on monena päivänä ollut kuin morsian! Niin turhauttavaa..
Miten olenkaan päästänyt itseni tähän jamaan??

Yksinäisyys

Viime päivät (tai viikot) ovat menneet tosi hitaasti ja oon ollut tosi yksinäinen. En tunne taaskaan mitään, olo on vain turta ja kaikki tuntuu niin turhalta, mä tunnun turhalta. En jaksa kiinnostua yhtään mistään, motivaatio on kaiken suhteen hukassa eikä mulla kyllä ole ees voimia tehdä mitään. Oon niin väsynyt et voisin vaan nukkua kellon ympäri. Aamulla herääminen on yhtä tuskaa nukuin sitten hyvin tai hyvin levottomasti. Ajatukset eivät kestä kasassa ja tuntuu ettei mua saa millään pysymään maanpäällä vaan vajoan jonnekin syvemmälle, muiden saavuttamattomiin..

Koulussa rakennan näyttelyn osaa yksin, muilla on kaveri auttamassa omilla saroillaan, heillä on joku jolle puhua, joku josta ottaa tukea ja turvaa ettei kaikki vastuu jää vain omille harteille. Tuntuu jotenkin siltä et mä jään joka asiassa yksin, ehkä mut on tarkoitettu yksin vasten tahtoani? Ainakin pikkuhiljaa musta alkaa tuntua siltä. Yksinäisyys painaa päälle liiankin paljon ja se ei ole millään tavoin hyväksi mulle. Olen aikanani tottunut sosiaaliseen elämään ja täällä käpylässä asuminen ei vain ole mun juttu. En voi tappaa aikaa ees kaupungilla shoppaillen tai kahvilassa istuen, koska ei täällä yksinkertaisesti vain ole mitään kivaa kahvilaa ja vaatekaupatkin ovat todella olemattomia.. En kylläkään ole lähtöisin mistään suuresta kaupungista jos sitä mietitään, mutta kyllä koti kaupungissani sattui ja tapahtui aivan eri tavalla kuin täällä. Siellä totuin näkemään ystäviäni päivittäin, lintsattiin koulusta kahville, koulun jälkeen heeboiltiin kaupungilla iltaan ja teimme mitä milloinkin.. Täällä kaikki vain on erilaista, vaikkakin olen asunut täällä kohta kaks vuotta sopeutumista ei ole tapahtunut. Terapeuttinikin sanoi minun olevan koditon tällä hetkellä..

Voihan Tohtori Tolonen...

Eilen mainoksen uhrina eksyin Tohtori Tolosen sivuille ja sitä kautta törmäsin sellaiseen valmisteeseen joka poistaa näläntunnetta. Kaiken hyvän lisäksi tuote on vieläpä houkuttelevan edullinen!! Olen tässä pohdiskellut uskaltaisinkohan kokeilla kyseistä tuotetta vaiko en. Sain jo ystävänikin innostumaan tuotteesta ja mietimme sen ostamista kahteen pekkaan, joten voisi ensiksi kokeilla pienemmällä määrällä miten se toimisi. Toisaalta ystäväni antoi jotain muita niksejä, nii ehkäpä kokeilen ensin niitä ennen tuota Tolosen ihmettä..
Sain viikonloppuna taas kauhen ahistuksen mun mahasta, se on ihan järkyttävä. Mua rupes ällöttää niin paljon ku näin kuvan itsestäni ja voi luoja sitä ahdistuksen tunnetta mikä minut valtasi! Harmillista vain että tää ahdistus sattui just silloin ku meillä oli tyttöjen kaa teemailta meneillään. Olin sit alkuillasta vähän vaisu, mielessä pyöri ajatus siitä et oon vaa yks ruma lössykkä muiden rinnalla. Eikä tilannetta helpottanut se et otin liian helposti kommetteja itteeni, vaikkei niitä tarkoitettukaan niin. Hölmönä sit rupesin mättää ahistukseen sipsiä, karkkia ja suklaata kun muut keskittyivät enempi tekemään teemaan kuuluvia asusteita. Aloitettuani syömisen en vain kyennyt enää lopettamaan, käsi kävi kupilla koko ajan vaikka olin jo ihan täynnä, jatkoin silti. Syöminenhän auttoikin siihen ahistukseen ihan helvetisti.. Se alkoi enempi painaa vasta seuraavana päivänä kun oli kauhea turvotus ja paha olo. Mikä oravanpyörä tästäkin tulee, se pitää katkaista.. Lopeta turhan syönti!

Tyhjyys..

Olo on ollut niin turta jo monta päivää, en tunne iloa, en surua, en ahistusta, en mitään!! Haluaisin tuntea ees jotain enkä vain koomailla tässä hölmössä olossa kuin kuollut.. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä että tuntisi edes jotain, nää seinät kaatuu päälle enkä jaksa tätä oloa..
Tänään pidetään maailmanparannus kännit rakkaan ystäväni E:n kanssa. Toisaalta odotan iltaa ja toisaalta taas en jaksaisi yhtään, ei ole sellaista fiilistä. Ehkäpä lasillisen jälkeen fiiliskin paranee ja saan puhuttua tästä olosta sekä tunteista jotka ovat sekaisin. Muistan edellisen maailmanparannus kännimme kuin eilisen, päädyimme sinä iltana baariin ja meinasipas sattua pieni hupsis. Saa nähdä mitä tämä ilta tuo tullessaan, baariin emme kyllä mene, rahatilanne on nimittäin todella olematon.

Postauksesta ei kyllä tule taas yhtään mitään kun lyö pelkkää tyhjää. Toisaalta mulla on sama tilanne tänne blogiin avautumisen kanssa ku terapiassa. Kauheesti ois asiaa mitä haluaisin kertoa ja sanoa, mutta mitään en saa ulos, menen aivan lukkoon. Terapiassa sulkeutuneisuus johtuu kokonaan huonosta terapeutista, se vain kertoo omia juttujaan eikä se kuuntele mua. Sille on niin helvetin vaikee kertoo yhtään mitään, eikä se siis tiedäkään tilanteestani mitään.. Onneksi kuitenkin pääsen eteenpäin ja saan uuden terapeutin.
Mulla on ikävä mun entistä psykologiani, hän oli niin hurmaavan ihana ja ymmärtäväinen. Meidän tapaamiset loppuivat mun muuttoni takia ja hän sanoi lohdutuksena mulle että saan helposti apua uudella paikkakunnalla, toisin kuitenkin kävi. Reilun vuoden sain odotella että pääsin nuorisopsykiatriselle. Sitä ennen kävin itkemässä terkkarille ja puhumassa koulun kuraattorille, jolle sanoinkin suorat sanat, koska mä vain inhosin sitä miten se laittoi kaiken leikiksi. Olin niin pohjalla tuolloin, saatoin hajota kesken koulupäivän ja olla sen vuoksi puol päivää vessassa kokoamassa itteeni, luokkalaiseni saivat ihmetellä mikä helvetti mua vaivas.. Asiaa ei helpottanut yhtään se ettei uudella paikkakunnalla ollut yhtään ystävää, olin niin yksin. Nyt mulla on muutama hyvä ystävä täällä, mutta yksinäisyys painaa siltikin päälle todella vahvasti. Ja vaikka olisimme tyttöjen kanssa koko päivä yhessä, mulla on silti yksinäinen olo. Johtuuko yksinäisyyden tunne sit siitä etten tunne kuuluvani tälle paikkakunnalle ja yksiöni tuntuu vain joltain hostellilta jossa olen vieraana, en tiedä.. En myöskään tunne oloani kotoisaksi kotipaikkakunnallanikaan, terapeuttiani lainaten olen koditon tällä hetkellä.

Pahoittelen huonoa kirjoitustaitoani, ehkä se matkan varrella paranee..