Tyhjyys..

Olo on ollut niin turta jo monta päivää, en tunne iloa, en surua, en ahistusta, en mitään!! Haluaisin tuntea ees jotain enkä vain koomailla tässä hölmössä olossa kuin kuollut.. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä että tuntisi edes jotain, nää seinät kaatuu päälle enkä jaksa tätä oloa..
Tänään pidetään maailmanparannus kännit rakkaan ystäväni E:n kanssa. Toisaalta odotan iltaa ja toisaalta taas en jaksaisi yhtään, ei ole sellaista fiilistä. Ehkäpä lasillisen jälkeen fiiliskin paranee ja saan puhuttua tästä olosta sekä tunteista jotka ovat sekaisin. Muistan edellisen maailmanparannus kännimme kuin eilisen, päädyimme sinä iltana baariin ja meinasipas sattua pieni hupsis. Saa nähdä mitä tämä ilta tuo tullessaan, baariin emme kyllä mene, rahatilanne on nimittäin todella olematon.

Postauksesta ei kyllä tule taas yhtään mitään kun lyö pelkkää tyhjää. Toisaalta mulla on sama tilanne tänne blogiin avautumisen kanssa ku terapiassa. Kauheesti ois asiaa mitä haluaisin kertoa ja sanoa, mutta mitään en saa ulos, menen aivan lukkoon. Terapiassa sulkeutuneisuus johtuu kokonaan huonosta terapeutista, se vain kertoo omia juttujaan eikä se kuuntele mua. Sille on niin helvetin vaikee kertoo yhtään mitään, eikä se siis tiedäkään tilanteestani mitään.. Onneksi kuitenkin pääsen eteenpäin ja saan uuden terapeutin.
Mulla on ikävä mun entistä psykologiani, hän oli niin hurmaavan ihana ja ymmärtäväinen. Meidän tapaamiset loppuivat mun muuttoni takia ja hän sanoi lohdutuksena mulle että saan helposti apua uudella paikkakunnalla, toisin kuitenkin kävi. Reilun vuoden sain odotella että pääsin nuorisopsykiatriselle. Sitä ennen kävin itkemässä terkkarille ja puhumassa koulun kuraattorille, jolle sanoinkin suorat sanat, koska mä vain inhosin sitä miten se laittoi kaiken leikiksi. Olin niin pohjalla tuolloin, saatoin hajota kesken koulupäivän ja olla sen vuoksi puol päivää vessassa kokoamassa itteeni, luokkalaiseni saivat ihmetellä mikä helvetti mua vaivas.. Asiaa ei helpottanut yhtään se ettei uudella paikkakunnalla ollut yhtään ystävää, olin niin yksin. Nyt mulla on muutama hyvä ystävä täällä, mutta yksinäisyys painaa siltikin päälle todella vahvasti. Ja vaikka olisimme tyttöjen kanssa koko päivä yhessä, mulla on silti yksinäinen olo. Johtuuko yksinäisyyden tunne sit siitä etten tunne kuuluvani tälle paikkakunnalle ja yksiöni tuntuu vain joltain hostellilta jossa olen vieraana, en tiedä.. En myöskään tunne oloani kotoisaksi kotipaikkakunnallanikaan, terapeuttiani lainaten olen koditon tällä hetkellä.

Pahoittelen huonoa kirjoitustaitoani, ehkä se matkan varrella paranee..